Torstaina aion leikata hiukseni. Siis kokonaan, Viitamäen Antin tyyliin. Draculan päättyminen vaatii muuntautumista kummittelun välttämiseksi ja toivon todella, että maa-arkut saadaan steriloitua kunnolla ennen hautaamista. Dracula on polttanut niin syvät jäljet mieleeni, että uskon niiden säilyvän kirkkaina koko loppuelämäni. Tekemistäni roolihahmoista Holmwood ei ole missään tapauksessa haasteellisin tai syväluotaavin, mutta kokonaisuutena produktio on kenties suurinta ja kauneinta, missä olen koskaan saanut olla mukana. Merkityksellistä on erityisesti esityksen kasvu esityskauden aikana. Jokaisen hahmon silmissä hehkuu nyt terävä ja täydeksi kypsynyt ajatus kulloisestakin tilanteesta, oli sitten kyse liikkeestä, vuorosanasta tai laululyriikasta.
Jo nyt mietin itkunsekaisesti torstai-illan hautajaisia. Miten hyvästellä yhteinen henki, epätavallisen mutkattomaksi hioutunut ryhmä ja kaikki esityksiin liittyvät asiat, evästauot huoltosillalla, lepakkojen dippaaminen, piirakkarinki, mikrofonin teippaus, esitysten väliset diskot, riisuutumiskisa tohtorin kanssa, Renfieldin häkkiin kiipeäminen, mikroaaltouunille jonottaminen, meikissä epäonnistuminen, nunnien lämmittelytanssi, Van Helsingin kengille nauraminen, D-kylttien pystyttäminen, backstagen imurointi, vaarnan virittäminen, varjojen päälle astuminen vahingossa...
Dracula on ollut satoja pieniä asioita ja elämyksiä, ryhmälle yhteisiä tapoja, pieniä kohtaamisia kiireessä, varauksetonta toisiin luottamista ja yksilöiden välille syntyneitä huomaamattomia maneereita. Draculan viimeiseen esitykseen päättyy monia asioita, joista voin vain kiittää kaikkia mukana olleita. Torstaina päättyy merkityksellinen kausi.
