Nakit napsuivat ennen enskaria

L: Enskari on takana ja mutaama esityskin on sen jälkeen tullut vedettyä.
T: Kaikki oleellinen valmistui onneksi ajallaan. Mutta...
L:...ompelukoneet kyllä hurisivat ja sormet viuhuivat vielä muutamia mínuutteja ennen h-hetkeä!
T: "Nakit" napsuivat ennen enskaria.
L: "Nakeilla" tarkoitetaan keskuudessamme erillisiä tehtäviä, joita esityksen aikana, ennen ja jälkeen, täytyy hoitaa.
T: Myös meille osui tällaisia nakkeja. On heilutettu kankaita, puettu näyttelijöitä, kiljuttu katsomon alla...
L: Unohtamatta roskisvastaavan hommia! Täytyyhän jonkun roskiksetkin tyhjentää.
T: Kaikenkaikkiaan, yhdestäkään näytöksestä ei selvitä, jos joku jättää "lavantakaiset" puuhansa hoitamatta.
L: Jokainen meistä on ehdottoman tärkeä!
T: Tätä bologia kirjoitamme koulukiertueen viimeisellä etapilla.
L: Palokka on niin mahtava paikka, että täällä piti tulla käymään vielä toisen kerran!
T: No oikeasti ensimmäisellä kerralla Palokan koulun liikuntasaliin mahtui rajoitusten takia vain puolet yseistä, joten meidät pyydettiin tulemaan uudestaan.
L: Tänään on jo ennen Palokkaa vedetty kaksi pätkää Viitaniemessä.
T: Haikeat hyvästit koulukietueelle... ;-) Onneksi näemme vielä yläasteelaisia ensiviikolla Säykissä Draculan koululaisnäytöksessä.

Johdossa vikaa?

Monenlaisten hankaluuksien kautta voittoon! Kramppi taiteili viime lauantaina todennäköisesti koko 13-vuotisen historiansa suurimman haasteen edessä. Kaksi ja puoli sataa ihmistä odotti nälkäisinä lämpiöalueella, että pääsisi näkemään mistä ihmeestä kaikki tämä kuhina ja haloo oikein johtuu.

Kun budjetti on tiukka ja aikataulut vielä tiukempia, homma tiivistyy pakostakin ensi-iltaviikolle. Ensi-iltapäivälle. Ensi-iltaa edeltävälle tunnille ja minuutille. Loppukohtaus on kerrattu tekniikkaa varten vajaat viisi minuuttia sitten, viimeinen maali on sutaistu hetki sen jälkeen. "Yleisö tulee nyt!" huutaa joku katsomon takaa - lavalla puvustaja vilkaisee ääntä kohti ja jatkaa sitten tyynesti Draculan puvun asettelua. Kaikki tehdään mitä voidaan niin pitkään kuin vain voidaan. Periksi ei anneta.


Yleisö tulee sisään. Se istuutuu hämmentyneenä jättimäisen tilan jättimäiseen katsomoon. Linja-auto on myöhässä, ja esitys alkaa lopulta vartin yli seitsemän. Mutta se alkaa.

Siitä eteenpäin mielikuvani ovat vähintäänkin utuisia. Tekniikkatornissa seistessäni yksi jos toinenkin outo pieni yksityiskohta lavalla kiinnittää huomioni, toisaalta korviini kantautuu tekniikan väen lyhyitä kuiskauksia ja murahduksia. Kaikki menee eteenpäin, keskeytyksettä. Laulu, tanssi ja kohtaus toisensa jälkeen. Tahti on tehty tiiviiksi, jotta yleisö ei ehtisi rentoutua turhan monien väliaplodien merkeissä. Suuren crescendon jälkeen koittaa väliaika, ja yleisö siirtyy lämpiön puolelle.

Tähän mennessä on havaittu yhdessä mikrofonissa toimintahäiriö. Syy on sepäselvä. Päätetään jatkaa, vaikka vikaa ei keksitäkään. Leivoksia kehutaan ja ne loppuvat kesken. Yleisö pyydetään takaisin. Juuri kun toisen näytöksen on tarkoitus käynnistyä, alkaa valtava särinä oikeanpuoleisista kaiuttimista. Kukaan ei osaa sanoa mitään, äänimies on lähdössä liikkeelle - mutta särinä loppuu. Tehdään koko illan huonoin päätös: syytä ei selvitetä.


Särinä palaa useaan otteeseen ja ohjaaja, ainoa jolla on mitään mahdollisuutta tehdä asialle jotain, juoksee lavasteissa kaiuttimelta ja liitännältä toiselle, irrottaen, yhdistäen, ravistaen, ihmetellen. Välillä särinä katoaa, sitten se alkaa taas. Lopulta ohjaaja tyytyy osaansa lavan alla - hän ottaa piuhan irti herkemmissä kohdissa ja laittaa sen takaisin voimakkaammissa. Hän sulkee silmänsä ja toivoo hartaasti ettei mitään muuta odottamatonta enää tapahdu.

Loppulaulu päättyy. Ohjaaja kömpii pois lavan alta, kiertää katsomon puolelle ja tulee esiintyjien kumarrettua lavalle yhdessä muun työryhmän kanssa. Yleisö mylvii, taputtaa raivoisasti, maailma täyttyy hymyistä ja kimaltelevista silmistä. Sen verran kuin kykenen käsittämään, ihmiset ovat haltioissaan. Oliko vikaa ollutkaan? Ehkä vain kuvittelin koko särinän?

Yhtä lailla tutut ja vieraat tulevat kiittelemään ja onnittelemaan. Kaikki on kaiketi hyvin, mutta usva päässäni ei hälvene. Tajuan puhuvani ja vitsailevani minulle tyypilliseen tapaani, mutta ikään kuin en lainkaan pystyisi kontrolloimaan sanomisiani.

Ihmiset lähtevät, valoja sammutellaan, esiintyjät keräilevät tavaroitaan siirtyäkseen toisaalle juhlimaan. Äänimies tulee ja kertoo, että katsomon oikealla puolella olleen piuhan liitin oli puoliksi irti. Paikassa johon olisin aivan helposti voinut mennä ja korjata vian! Mutta en tajunnut. Kökötin vain lavan alla. Muistan tämän ehkä ensi kerralla vastaavassa tilanteessa.


Hetkinen - ensi kerralla? Vastaavassa tilanteessa? Olenko jo nyt päättänyt, että tulee myös ensi kerta? Ja vastaavanlaisia tilanteita?

Sillä hetkellä usva taisi alkaa hälvetä.

Ensi-ilta

Ensi-ilta on nyt takana. Kiire on ollut hyvä tekosyy miksi blogia ei ole päivitetty. Tosin produktion aikana kiireen kynnys on yleisesti kasvanut sellaisiin mittoihin, että oma kiireeni on alkanut näyttää levolta. ”Kiireinen ei ole hän, joka ehtii käydä kaupassa.” Koko viimeinen viikko ”harrastettiin” keskimäärin noin kolmesta päivällä puoleen yhteen yöllä, osa porukasta aamusta yöhön. Vielä tuntia ennen ensimmäistä näytöstä rakennettiin ja ommeltiin. Oli hektistä, oli sekavaa, oli tehtävä jotain ja aina oltiin myöhässä. Kokemus siitä, että itse esiintymiseen ei oltu voitu latautua täysillä näkyi esiintyjien kiristelynä ja hartaana toiveena keskittymisen rauhasta.


Nytkö se alkaa? Esiintymään lähdettiin ommellun hihakappaleen tai maalatun häkin jälkeen. Valmistuminen jäi todella hilkulle ja oli ihmeellistä, että kaikesta huolimatta jonkinlainen ensi-illan lataus saatiin aikaan. Vaikka ensi-ilta oli lataukseltaan toista kuin harjoitukset, luulen esitysten paranevan esitys esitykseltä. Odotan innolla, että pääsemme halliin mielessämme Dracula esityksenä, ei vielä tehtävinä asioina.