Koreografi poistuu takavasemmalle

Se, jonka tätä tekstiä pitäisi kirjoittaa, on jo poistumassa minusta. Se koreografi, joka kiukutteli ja piiskasi ja kai kiittelikin välillä, on nyt päästänyt irti omaisuudestaan ja luovuttanut sen toisten käsiin. Esiintyjä minussa on tallannut koreografin ja kuuntelee nyt kylmän viileänä hymähdellen, kun joku kertoo olleensa myöhässä laskuista tai tehneensä jonkun kohtauksen löysästi. Kannattaa varmaan tehdä seuraavalla kerralla paremmin, se ajattelee.

Nyt on meidän esiintyjien tehtävä hoitaa tehtävämme kunnialla, jotta koreografit voivat edelleen allekirjoittaa lavalla näkyvän tekemisikseen. Joka tapauksessa koreografit ja ohjaaja voivat pikku hiljaa kukin haihtua Draculasta. Se elää nyt omaa kehityskauttaan ja kasvaa koko ajan täyttyen ja vakiintuen. Enimmäkseen siis koetan keskittyä omaan esiintymiseeni nykyään ja antaa yleisölle mitä se ansaitsee. Kun joskus aika ajoin koreografi minussa vielä nostaa päätää lavan takana seistessäni ja lavalle tiiraillessani, voin kaivaa taskusta kynän ja tyytyväisenä vetää nimen alle. Hyvää työtä, esiintyjät!

Kulttuurintuottamuksesta

Draculan tekijöiden on todettu syyllistyneen vakavaan kulttuurintuottamukseen. Rangaistuksena he saavat kokea mm. kaupungin ja apurahoja myöntävien säätiöiden päättäjien puolelta vinoonkatsomista ja nihkeilyä sekä kaupungin rakennusviraston taholta armotonta kiukuttelua. Näistä kulttuurintuottamuksen vähentämiseen tai kitkemiseen pyrkivistä toimista huolimatta syylliset, siis kramppilaiset, ovat jatkaneet anteeksiantamatonta toimintaansa.

Rikoksen kierrettä on tässä vaiheessa mahdotonta estää. Kulttuuria tuotetaan kaikesta huolimatta. Nyt jopa sinnikkäin taho, Jyväskylän Liikenne on luovuttanut ja lopettanut yrityksensä estää kaupunkilaisia syyllistymästä rikoksen avunantoon. Yritys on siis luovuttanut kulttuurijyrän edessä ja myöntänyt alennetun bussilipun hinnan Draculan esityksiin linja-autolla kulkeville opiskelijoille. Lisäksi rakennusvirasto on kohtuullistanut rakennuslupahintojaan ja paikallinen media on ilmaissut kiinostuksensa kulttuuria kohtaan ja aikoo julkaista jotain aiheeseen liittyvää.

Huolestuttavinta on, että suurin osa nk. tavallisesta kansasta hyväksyy hiljaisesti niinkin vakavan rikoksen kuin kulttuurintuottamuksen. Asialle on pian tehtävä jotakin.

Kun koreografi itki

Olen varjo- ja hullukoreografi. Varjoille teen enemmän liikkeitä ja patistan heitä tekemään ne paremmin kuin itse tekisin. Hulluilta vain pyydän tietyntyyppistä liikettä ja ilmaisua, yritän viekotella esiin jokaisen sisäisen lamaantuneen, ahdistuneen, uteliaan jne. hullun. Pidän näitä koreografisina päätehtävinäni. Silti sorkin toisten tiimiläisteni koreografiselle reviirille (jos nyt semmoista tässä produktiossa ja porukassa on).

Esimerkiksi Lontoo-kohtausten tanssijoilta olen vaatinut joka kerta heidän harjoituksensa nähtyäni ylidramaattisuuden poistamista ja rohkeutta aitoon olemiseen. Oikean ihmisen olemista, ei esittämistä. Joka kerta olen joutunut sitä pyytämään enkä ole saanut mitä toivon. Ennen viime sunnuntaita.

Sunnuntaina Lontoon kaduilla kävelevät pariskunnat näyttivät minulle, mistä ihmiset on tehty. Lihasta, verestä ja sielusta. Ihmiset todella kohtasivat toisensa, todella tarttuivat lihaan, todella saivat veren kohisemaan kiihkeydellään, todella avasivat sielunsa ja näyttivät inhimillisyytensä. Ja tiukan napakka, nihkeän vaativa koreografi itki. Ne tyypit tulivat harjoitussalin lattialta läpi ihoni ja lihani ja liikuttivat jotain niiden alla. Kohtauksessa ei ollut mitän surullista vaan jotain paljasta ja herkkää, raakaa, syvää ihmisyyttä. Itkin, koska he katsoivat toisiaan.

Itkin ylpeydestä.

Putsausta ilman saunaa

Tähän on tultu, että Draculan ensi-iltaan on vähän vajaat pari kuukautta. Vielä on siis hyvin aikaa hinkata ja putsata. Vaikka olenkin käynyt saunassa useat Dracula-teosta koskevat taiteelliset visiointipalaverit, nyt en puhu mistään selän pesuista. Nyt ei ole sauna-aika. On se aika, kun hikoillaan täysillä tanssisaleissa ja piiskotaan tanssijoista esiin kaikki se laatu, jonka he ovat meille pääsykokeissa näyttäneet. Nyt putsataan koreografiaa.

Tässä hommassa joutuu olemaan välillä inhottavan tarkka ja vaativa. "Vielä kerran, vielä paremmin, vielä!", sitä joutuu toistelemaan. Koreografin rooli ei aina ole kiitollinen varsinkaan tällaiselle tyypille, joka ei mielellään ole inhottava mutta on siinä inhottavan hyvä.

Kuitenkin kiitollisemmaksi asemani tekee se, etten ole tekemässä töitä yksin. Olen osa koreografista tiimiä, jossa päävastuuta kantaa Miia Elivuo. Lisäksi tässäkin produktiossa työvälineikseni valikoituneet tanssijat ovat taitavia kukin omalla tavallaan ja tekevät kärsivällisesti töitä toteuttaakseen toiveeni.

Paljon tiukkaa työskentelyä on jo takana, askeleet on opeteltu ja kuviot suunnilleen muodostettu. Nyt vain hiotaan tuosta raakamateriaalista timantinkova spektaakkeli - ja sitten vasta saunotaan.

Laura Lehtinen

Minä olen Lehtisen Laura. Monesti kutsuvat jostain syystä sukunimellä. Olen pitkäaikainen Kramppi-aktiivi ja tuppaan tunkemaan nenäni moneen paikkaan. Tällä kertaa nenäni on johdattanut minut Dracula-produktion koreografiseen ja tuotannolliseen tiimiin.

Olen tehnyt tiimikoreografiaa Tanssiteatteri Krampissa jo ainakin neljään aiempaan koko illan teokseen sekä muutamaan pienempään tanssiteokseen. Kramppi on minua sen verran innottanut ja tukenut, että olen päätynyt opiskelemaan tanssia Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitokselle, jossa taiteilen nyt toista vuottani.

Draculan tuotantopuoleen olen luvannut ainakin sen verran sohia, että kirjoittelen kaikenlaisia julkisia ja virallisia (ja kai vähän epävierallisempiakin) tiedotteita, jotta yleisö ja media pysyvät perillä siitä, missä mennään. Tämä homma on varmaankin langennut tehtäväkseni, koska kynä pysyy kädessäni (useimmiten), mistä on kiittäminen ainakin kirjallisuuden, kirjoittamisen ja suomen kielen opintojani Jyväskylän yliopistossa.

Tätä blogia pidän kuitenkin nyt koreografisen tiimin edustajana ja kertoilen tuntoja ja tilanteita joka toinen perjantai. Joskus mennään aika haipakkaa, pysykää mukana!