Draculan tekijöiden on todettu syyllistyneen vakavaan kulttuurintuottamukseen. Rangaistuksena he saavat kokea mm. kaupungin ja apurahoja myöntävien säätiöiden päättäjien puolelta vinoonkatsomista ja nihkeilyä sekä kaupungin rakennusviraston taholta armotonta kiukuttelua. Näistä kulttuurintuottamuksen vähentämiseen tai kitkemiseen pyrkivistä toimista huolimatta syylliset, siis kramppilaiset, ovat jatkaneet anteeksiantamatonta toimintaansa.
Rikoksen kierrettä on tässä vaiheessa mahdotonta estää. Kulttuuria tuotetaan kaikesta huolimatta. Nyt jopa sinnikkäin taho, Jyväskylän Liikenne on luovuttanut ja lopettanut yrityksensä estää kaupunkilaisia syyllistymästä rikoksen avunantoon. Yritys on siis luovuttanut kulttuurijyrän edessä ja myöntänyt alennetun bussilipun hinnan Draculan esityksiin linja-autolla kulkeville opiskelijoille. Lisäksi rakennusvirasto on kohtuullistanut rakennuslupahintojaan ja paikallinen media on ilmaissut kiinostuksensa kulttuuria kohtaan ja aikoo julkaista jotain aiheeseen liittyvää.
Huolestuttavinta on, että suurin osa nk. tavallisesta kansasta hyväksyy hiljaisesti niinkin vakavan rikoksen kuin kulttuurintuottamuksen. Asialle on pian tehtävä jotakin.
lauantai 20. helmikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti